Novita Tuftaus (punch needle)

Tuftatessa muodostuu kahdenlaista pintaa: sileää työskentelypuolelle ja lenkkimäistä nukkaa alapuolelle. Työhön saa elävyyttä vuorottelemalla kumpaakin pintaa eli tuftaamalla kangasta vuorotellen nurjalta ja oikealta.

Ulkonäköön vaikuttaa langan vahvuus, piston pituus ja tuftattujen rivien tiheys. Lenkkien korkeuteen taas vaikuttaa neulan pituus varresta kärkeen.  

kuva1
tuftaus_1

Tarvikkeet: tuftausneula, kangas (esimerkiksi MonksCloth), ompelukehys ja lankaa.

Kankaan, neulan ja langan pitää sopia toisiinsa. Valitse lankaan sopiva neulan koko.  

Kankaan leikkaus ja huolittelu 

Leikkaa kankaasta kehyksen muotoinen pala, joka on noin 2–3 cm ompelukehystä isompi ja huolittele reunat ompelukoneen siksak-ompeleella.  

Kankaan pingottaminen ompelukehykseen. 

Aseta kangas keskelle sisemmän renkaan päälle.

tuftaus_2
kuva4

Aseta ulompi rengas kankaan ja sisemmän renkaan päälle, kierrä kiristysruuvia hieman (ei loppuun asti). Tarkista, että langat kulkevat suorassa.

kuva5

Käännä kehys toisin päin ja vedä kangasta tasaisesti kerran renkaan ympäri ja kiristä ruuvia hieman lisää. Kun kangas on riittävän kireällä, kiristä ruuvi loppuun.

Mallikuvio

Päätä kuvion paikka ja jäljennä tai piirrä kuvio kankaalle.

kuva6

Tuftausneulan käyttö

Langan pujotus: työnnä langan pujotin neulan kärjestä sisään, niin että se näkyy toisesta päästä.

kuva7

Pujota lanka lenkkiin ja vedä lanka pujottimen avulla kärjen aukosta ulos.

kuva8a
kuva8b

Työnnä pujotin vielä neulan kärjen reiästä ja vedä lanka sen avulla reiästä ulos. Lanka kulkee neulan urassa.

kuva9
kuva10

Aloitus:

Ota kynäote, langan pää on noin 3-4 cm.

kuva11

Aseta neula kankaan pinnalle ja työnnä neula kankaan läpi varteen asti, vedä langanpää työn alapuolelle.

kuva12

Neulan avoin pää on aina menosuuntaan ja langan pitää juosta vapaasti kerältä.


Nosta neula hitaasti kankaan läpi oikealle puolelle ja liu’uta neulaa kankaan pintaa pitkin seuraavaan pistokohtaan, noin 2-3 reikää eteenpäin. Paina neula aina kankaan läpi koko terän mitalta, silloin lenkeistä tulee aina saman mittaisia.


kuva13
kuva14

Tuftaa kuviot ensin spiraalimaisesti ulkoreunasta sisäänpäin ja tuftaa lopuksi tausta. Ihan pienet yksityiskohdat jätetään viimeiseksi.

kuva15

Tee tuftauspistot limittäin, kun täytät pintaa.

kuva16

Työn viimeistely:

Leikkaa langanpäät oikealta ja nurjalta puolelta. Tasaa liian pitkät lenkit nukan korkuisiksi.

kuva17

Purkautumisen estämiseksi työn voi lopuksi kiinnittää nurjalta puolelta silitettävällä tukikankaalla tai liimaseoksella.

kuva18