Neuleohjeiden lukeminen muistuttaa hieman uuden kielen opettelua ja neulekaavioiden tulkinta kartanlukua. Tässä vinkkejä alkuun.

Neuleohjeet on kirjoitettu loogisesti työn alusta työn loppuun. Kun neulot esimerkiksi puseroa, tee se ohjeen määräämässä järjestyksessä – sille voi olla hyvät syynsä.

Työstä riippuen neuleohjeet voivat edetä kerros kerrallaan, esimerkiksi näin.

  • 1. krs: Neulo 1 s o, * 3 s n, 3 s o, 1 n* Toista * - * 6 kertaa, neulo 1 s o.
  • 2. krs: Neulo kaikki s:t nurin

Mutta ohjeet voivat myös edetä suuremmin harppauksin:

  • Neulo sileää neuletta 25 cm.

Tästä esimerkistä ilmenee myös pari muutakin asiaa: Neulekielessä käytetään paljon lyhenteintä. Lyhenteet helpottavat lukemista pitkässä juoksussa ja säästävät paljon tilaa. Täältä löydät listan tavallisimmista suomenkielisistä lyhenteistä.

* - * merkit tarkoittavat toistojaksoa. Tähtien välissä olevaa ohjetta toistetaan siis tarvittava määrä, esimerkissä kuusi kertaa.

Kynästä ja paperista on aina apua neuleohjeita lukiessa. On lähes mahdotonta muistaa kaikkia tehtäviä lisäyksiä, kavennuksia, toistoja jne, joten pidä niistä kirjaa, ja säästyt monelta murheelta.

Neulekaavioiden lukeminen

Usein neuleohjeissa käytetään sekä kirjoitettuja ohjeita että kaavioita, eli ruutupiirroksia. Joskus ruutupiirrokset kattavat vain pienen osan neuletyöstä, joskus taas lähes koko työn. Tässä ruutupiirros ja siitä syntyvä malli.

Ruutupiirroksessa kuvattu palmikkokuvio alkaa, kun sukan vartta on neulottu 2,5 cm ja puikoilla on 64 silmukkaa (jokaisella puikolla on 16 silmukkaa). Ohjeessa sanotaan: Aloita palmikkoneule I ruutupiirroksen 1. krs:lta ja toista 16 s:n kuvio neljä kertaa. Neulo ruutupiirroksen kerrokset 2–16 ja toista sitten kerroksia 1–16, kunnes varren pituus on 18 cm.

Mistä mihin?

Ruutupiirroksen seuraaminen aloitetaan alimman rivin oikeasta alalaidasta (huomaa rivien numerointi). Jokainen ruutu vastaa yhtä silmukkaa.

Koska tässä neulotaan sukkaa, eli suljettua neuletta, myös ruutupiirroksen toinen kerros (ja kaikki sen jälkeiset kerrokset) luetaan oikealta vasemmalle. Tasona neulottaessa nurjan puolen kerrokset luetaan ruutupiirroksessa vasemmalta oikealle. Nurjan puolen kerrokset ovat parillisia kerroksia, ensimmäinen ruutupiirroksen rivi on aina oikean puolen kerros.

Kerrosten numerointi

Ohjeiden ruutupiirroksissa rivit on numeroitu, usein numero löytyy siitä laidasta, josta ko. kerrosta aletaan neuloa. Toisinaan ruutupiirroksissa ei kuitenkaan näy jokaista kerrosta. Kaaviossa saatetaan näyttää vain oikean puolen silmukat ja ohjeessa neuvotaan neu­lomaan nurja puoli nurin alusta loppuun. Tarkista siis myös kerrosten numerointi kaaviossa!

Mallikerta

Koska sukan silmukkamäärä on 64, 16 silmukan mallikerta toistuu kerroksella neljä kertaa.

Kun 16 kerrosta on neulottu, aloitetaan uudestaan alimmalta riviltä ja neulotaan samaan tapaan.

Merkkien selitteet

Nurjien ja oikeiden silmukoiden lisäksi tässä neuleessa tehdään palmikoita nostamalla muutama silmukka kerrallaan apupuikolle joko työn eteen tai sen taakse. Kaaviossa palmikoita tehdään jokaisella parillisella rivillä. Kaikki kaaviossa käytetyt merkit löytyvät merkkiselitteestä kaavion alta.

Neulekaaviot kirjoneuleissa

Myös kirjoneuleissa käytetään usein ruutupiirroksia kertomaan neulojalle, missä kohtaa neuletta neulotaan miläkin värillä. Kirjoneuleet ovat usein sileää neuletta, mutta niissä voidaan toki käyttää sekä värejä että merkkejä ilmaisemaan erilaisia silmukoita. Kirjoneuleissa muun väriset langat kulkevat neuleen nurjalla puolella, kunnes niiden vuoro jälleen koittaa ruutupiirroksen osoittamassa kohdassa.

 

Ohjeiden tekijät ovat vain ihmisiä

 

Erehtyminen on inhimillistä, ja myös ammatikseen neuleohjeita suunnitteleville saattuu virheitä. Jos neulot Novitan ohjeella ja luulet havainneesi virheen, kannattaa tarkistaa sivuillamme julkaistut ohjetäsmennykset. Jos kyseessä ei ole virhe, muttet saa ohjeesta selkoa, voit lähettää sähköpostia ohjetiedustelut@novita.fi