Huomasimme sosiaalisessa mediassa kuvan upeasta peitosta, jonka kuviona oli vinoraita. Otimme yhteyttä työn tekijään Niina Roposeen ja hän kertoi, että kysymyksessä on color pooling -niminen tekniikka. Tämän jutun lopusta löydät kaksi inspiroivaa color pooling-ohjetta!
Pätkävärjätyt langat saattava alkaa tietyllä silmukkaluvulla ja tiheydellä muodostaa värialueita. Yleisesti tällaisten värialueiden sattumanvarainen muodostuminen neuleen pinnalle koetaan häiritsevänä.
Color pooling -tekniikassa hyödynnetään pätkävärjättyjen lankojen väriraporttia ja pyritään muodostamaan tartaani/vinoraita kuviota.
Tekniikka perustuu siihen, että langasta etsitään toistuva värikerta. Tämä värikerta määrittelee työn leveyden. Värikerta voi toistua työn leveydessä myös useamman kerran.
Tekniikka vaatii hiukan kärsivällisyyttä ja keskittymistä, mutta lopputulos on upea, kudotunomainen ruutupeitto. Alku on tässä työssä se hankalin, mutta kun siitä selviää, niin loppu sujuu kuin itsestään; sanoo Niina Roponen.
Joissain tilanteissa värinvaihdos ei osu aivan oikeaan kohtaan ja tähän on yleensä syynä se, että on tehnyt hiukan tiukempaa tai löysempää kuin edellisellä kerroksella. Välillä syynä saattaa olla se, etteivät värialueet ole aina aivan identtisiä. Näistä tilanteista selviää purkamalla joitain silmukoita ja tekemällä ne uudelleen hiukan löysemmin tai tiukemmin, tarpeen mukaan. Lankaa ostettaessa kannattaa tarkastaa, että kaikki kerät ovat samaa värjäyserää. Jos joku värialue on selkeästi aikaisempia pidempi, kannattaa toimia kuten kerää vaihdettaessa.
Color poolingissa voidaan käyttää monia eri pintoja kuten esimerkiksi kiinteistä silmukoista ja ketjusilmukoista muodostuvaa pintaa, joka sopii Nalle Taika -langalle.
Suunnittelu ja toteutus Niina Roponen
Peiton koko noin 120 x 86 cm
Langanmenekki Novita Nalle Taika
(828) usva 700 g
Huom. Tiheyden muuttuessa peiton leveys ja langanmenekki muuttuu
Virkkuukoukku nro 3½–4 tai käsialan mukaan
Mallivirkkaus Virkkaa ketjusilmukoita (kjs) ja kiinteitä silmukoita (ks) ohjeen ja piirroksen mukaan
Tiheys 24 s mallivirkkausta on noin 10 cm
Huomioitavaa
Usvan (828) värikerrassa toistuu sininen väri yhteensä viisi kertaa. Tätä väriä käytetään ohjeessa apuna hahmottamaan kerroksen vaihtumiskohtaa.
Halutessaan voi aloittaa jollain muulla värillä, mutta värikerran vaihtumiskohta kannattaa etukäteen merkitä esim. vetosolmulla, jotta tietää, missä kohtaa tulisi olla siirtynyt kerrokselle 2.
Virkkaa vähintään 300 kjs pitkä aloitusketju niin, niin että koukulla oleva lenkki on sininen, mutta viimeksi tehty ketjusilmukka on jotain muuta väriä (eli lanka on värien vaihtumiskohdassa). Liian pitkä aloitusketju ei haittaa – päättelyvaiheessa ylimääräinen ketju puretaan ja päätellään. Seuraava kerros virkataan joko 3,5 tai 4 koukulla. Väärän koukun huomaa vasta 2 kerroksen lopussa. Myös sillä on vaikutusta, virkkaako 1 kerroksen kiinteät silmukat ketjusilmukkaketjun yhden vai kahden langan ympäri. Jos virkkaa yhden langan ympäri, kannattaa käyttää puoli numeroa isompaa koukkua ja jos virkkaa kahden langan ympäri, saattaa sama koukku sopia koko työhön.
1. krs: (katso piirros) virkkaa neljänteen ketjusilmukkaan koukusta laskien 1 ks (sininen), *1 kjs, jätä 1 aloitusketjun kjs väliin ja virkkaa seuraavaan kjs:aan 1 ks*.
Kuva 1
Toista *–* kunnes kerroksella toistuu sininen väri osuus viisi kertaa ja langan värikerran vaihtumiskohta eli kuudes sininen väriosuus lähestyy.
Tässä tekniikassa kiinteiden silmukoiden värien paikat ovat tärkeät, joten tee kerrokselle 2 siirtyminen huolella.
2. krs: Tee 2 kjs ja käännä työ. Tee 1 ks (ei sininen) edellisen kerroksen ketjusilmukkaan ja 1 kjs.
Huom! Nyt työn pitäisi olla värikerran vaihtumiskohdassa eli seuraava kiinteä silmukka, joka tehdään on samanvärinen kuin ensimmäisen kerroksen ensimmäinen kiinteä silmukka eli sininen.
Kuva 2
Virkkaa sitten *1 ks ketjusilmukkaketjuun, 1 kjs*, toista *–* kerroksen loppuun asti ja virkkaa lopuksi 1 ks ketjusilmukkaketjuun.
3. krs: Tee 2 kjs ja käännä työ. Tee 1 ks (ei sininen) edellisen kerroksen ketjusilmukkaan ja 1 kjs.
Huom! Nyt työn pitäisi olla taas värikerran vaihtumiskohdassa eli seuraava kiinteä silmukka, joka tehdään on samanvärinen kuin toisen kerroksen toinen kiinteä silmukka eli sininen.
Kuva 3
Jos sininen silmukka tulee liian aikaisin, pura kerrosta tarpeen mukaan ja virkkaa uudelleen hieman napakammin.
Jos taas sininen silmukka tulee liian myöhään, pura kerrosta tarpeen mukaan ja virkkaa uudelleen hieman löyhemmin. (video)
Virkkaa sitten *1 ks ketjusilmukkaketjuun, 1 kjs*, toista *–* kerroksen loppuun asti ja virkkaa lopuksi 1 ks ketjusilmukkaketjuun.
Ole huolellinen kiinteän silmukan värien tarkkailussa. Jokaisen värialueen pitäisi siirtyä aina yhdellä kiinteällä silmukalla vasemmalle verrattaessa 2 kerrosta alempaan, samaan suuntaan virkattuun kerrokseen.
Loput kerrokset: Tee 2 kjs ja käännä työ. Virkkaa *1 ks ketjusilmukkaketjuun, 1 kjs*, toista *–* kerroksen loppuun asti ja virkkaa lopuksi 1 ks ketjusilmukkaketjuun.
Mitä voit tehdä, jos värit eivät asetu oikein:
Kerän vaihto: etsi huolella langasta sama värikerran kohta, mihin edellinen kerä loppui. Tee kiinteästä silmukka viimeistä langankiertoa vaille valmiiksi ja tee kiinteä silmukka loppuun uudella langalla.
Viimeistely: Pura ylimääräinen aloitusketju ja päättele langanpäät.
esim. Nalle Taika (819) metsämarjan värikerrassa punainen väri toistuu 5 kertaa ja (887) nummen värikerrassa liila väri toistuu 5 kertaa. Peiton leveys on suurin piirtein sama kuin (828) usvassa.
Värikerran leveys
Väreissä (884) tori, (846) mausteet ja (889) dyyni noin 80 cm
Värissä (840) ulappa noin 120 cm
Langanmenekki Novita 7 Veljestä Raita
(884) tori, (846) mausteet tai (889) dyyni 80 x 30 cm = 150 g,
Värissä (840) ulappa 120 x 20 cm = 150 g
Huom. Tiheyden muuttuessa kappaleen leveys ja langanmenekki muuttuu
Virkkuukoukku nro 4 tai käsialan mukaan
Mallivirkkaus Virkkaa ketjusilmukoita (kjs) ja pylväitä (p) ohjeen ja piirroksen mukaan
Tiheys 4 pylväsryhmää on noin 10 cm
Huomioitavaa
7 Veljestä Raita -langan väreissä (884) tori, (846) mausteet ja (889) dyyni yhdessä värikerrassa on aina neljä väriä ja värikerta toistuu kerroksella yhden kerran. Jos haluat leveämmän peiton tee ketjusilmukoita esim. kaksinkertainen määrä ja toista väriraportti kahteen kertaan. Huomioi että langankulutus lisääntyy ja 150 g = 15 cm korkeutta.
7 Veljestä Raita -langan värissä (840) ulappa yhdessä värikerrassa on aina kuusi väriä ja värikerta toistuu kerroksella yhden kerran.
Virkkaa noin 150 (ulappa 210) kjs pitkä aloitusketju niin, että kjs-ketjun viimeinen koukulla oleva silmukka on 1. värillä ja kjs-ketjun seuraava silmukka tulee 2. värillä (eli lanka on värien vaihtumiskohdassa).
Liian pitkä aloitusketju ei haittaa – päättelyvaiheessa ylimääräinen ketju puretaan ja päätellään.
1. krs: (katso piirros) virkkaa 2. värillä 4 kjs ja tee seitsemänteen ketjusilmukkaan koukusta laskien 3 p, *1 kjs, jätä aloitusketjun 3 kjs väliin ja virkkaa seuraavaan kjs:aan 3 p*.
Kuva 1
Toista *–*, kunnes olet virkannut 2., 3., 4. värillä (ulapassa 2., 3., 4., 5., 6. värillä) ja vielä 1. värillä niin, että kerroksen viimeinen pylväsryhmä on 1. värillä ja seuraavaa kerros alkaa 2. värillä.
Ohjeessa annetulla tiheydellä kerrokselle tulee jokaisella värillä 8 pylväsryhmää eli yhteensä 32(ulapassa 48) pylväsryhmää.
2. krs: Tee 2. värillä 4 kjs ja käännä työ. Tee 3 p pylväsryhmien väliin, *1 kjs, 3 p seuraavaan pylväsryhmien väliin* ja toista *–* kerros loppuun.
Ohjeessa annetulla tiheydellä kerrokselle tulee jokaisella värillä 8 pylväsryhmää eli yhteensä 32(ulapassa 48) pylväsryhmää.
Kuva 2
Huom! Nyt työn pitäisi olla taas värikerran vaihtumiskohdassa eli seuraava ketjusilmukka tehdään 2. värillä.
3. krs: Tee 2. värillä 4 kjs, käännä työ ja tee 3 p pylväsryhmien väliin.
Tee *1 kjs, 3 p seuraavaan pylväsryhmien väliin* ja toista *–* kerros loppuun. Huom. kerroksen alkuun tulee 7 pylväsryhmää 2. värillä eli todennäköisesti joudut virkkaamaan pylväsryhmät hieman löyhemmin. Jatkossakin tässä kohtaa täytyy virkata aina 7 pylväsryhmää.
Kuva 3
Jos 2. väri tulee liian aikaisin, pura kerrosta tarpeen mukaan ja virkkaa uudelleen hieman napakammin.
Jos taas 2. väri tulee liian myöhään, pura kerrosta tarpeen mukaan ja virkkaa uudelleen hieman löyhemmin.
Ole huolellinen värien tarkkailussa. Jokaisen värialueen pitäisi siirtyä aina yhdellä pylväsryhmällä oikealle verrattaessa 2 kerrosta alempaan, samaan suuntaan virkattuun kerrokseen.
Kuva 4
Loput kerrokset: Tee 4 kjs ja käännä työ. Tee 3 p pylväsryhmien väliin, *1 kjs, 3 p seuraavaan pylväsryhmien väliin* ja toista *–* kerros loppuun.
Kuva 5
Mitä voit tehdä, jos värit eivät asetu oikein:
Kerän vaihto: etsi huolella langasta sama värikerran kohta, mihin edellinen kerä loppui.
Viimeistely: Pura ylimääräinen aloitusketju ja päättele langanpäät.