Novita Tiimalasikantapää

Tiimalasikantapää käy sukkiin, jotka neulotaan joko varresta varpaisiin tai varpaista varteen.

Tiimalasikantapään voi tehdä usealla eri tavalla. Toinen tapa tehdä on tehty neulekoulussamme Sukat varpaista varteen

 

Tässä ohjeessa kantapää tehdään III ja IV puikoilla.

 

Neulo kerros IV puikon loppuun, käännä työ, nosta 1 s nurin neulomatta ja kiristä lankaa työn takana niin, että nostetun silmukan edellisen kerroksen silmukkalenkit nousevat puikolle = silmukkapari. Neulo sitten nurin III puikon loppuun asti.

Käännä työ ja nosta puikolle samanlainen silmukkapari kuten edellä. Huom. Nosta aina kerroksen alussa 1 s nurin neulomatta. Jatka neulomista näin lyhennetyin kerroksin edestakaisin eli käänny aina takaisin ennen puikolla olevaa edellistä silmukkaparia.

Kun työn keskellä on jäljellä 10 s, ja olet viimeksi neulonut työn oikean puolen kerroksen, aloita pidennetyt kerrokset.

Neulo keskimmäisten 10 s:n lisäksi 1 silmukkapari (neulo silmukkaparin silmukat yhteen yhdeksi silmukaksi).

*Käännä työ, nosta ensimmäinen 1 s nurin neulomatta. Neulo kerrosta, kunnes toisessa reunassa on vastassa silmukkapari. Neulo tämä silmukkapari*.

Toista *–*, kunnes kaikki silmukat ovat takaisin työssä.