Palmikoilla neuleeseen saa elävän pinnan ja kuohkean tunnun. Palmikoita voi käyttää joustinneuleen sijaan esimerkiksi lapasten ja sukkien reunoissa, isompien neuleiden reunoissa tai vaikka yksittäisenä pitkänä raitana kaulaliinassa. Palmikon voi neuloa oikein, nurin tai neuloa siihen haastavampaa pintaneuletta. Parhaimmin palmikko erottuu sileänä neuleena, jonka väleissä on nurjia silmukoita.
Palmikonkierto syntyy, kun silmukoiden paikkoja eli neulomisjärjestystä vaihdetaan. Silmukkaketjut menevät ristikkäin ja muodostuu palmikon kiertokohta. Kapein mahdollinen palmikko syntyy kahdella vierekkäisellä silmukalla. Yleensä palmikoissa käytetään parillista silmukkalukua, jotta saadaan tasainen palmikko. Silmukoiden paikkoja vaihdettaessa käytetään usein apuna lisäpuikkoa. Apupuikoksi käy tavallinen sukkapuikko tai erityisesti palmikoiden neulomiseen suunniteltu, keskeltä käyrä apupuikko. Osa palmikon koko silmukkamäärästä siirretään odottamaan vuoroaan apupuikolle siksi aikaa, kun seuraavaksi tulevat silmukat neulotaan. Kun silmukat siirretään apupuikolle työn taakse, palmikko kiertyy oikealle. Jos palmikon halutaan kiertyvän vasemmalle, silmukat jätetään työn eteen. Vaihtelemalla palmikko-osan silmukkamäärää neuletyöhön saa leveämmän tai kapeamman palmikon.
Kuvassa yksittäiset palmikot ja vierekkäin olevat palmikot.
Nosta 1 silmukka apupuikolle työn taakse, neulo 1 oikein ja apupuikolta 1 oikein.
Nosta 1 silmukka apupuikolle työn eteen, neulo 1 oikein ja apupuikolta 1 oikein.
Palmikon silmukat neulotaan nurjalla nurin ja palmikonkierrot tehdään aina oikean puolen kerroksella eli joka 2. krs.
Neulo ensin vasemmalta puikolta toinen silmukka edestä oikein, neulo ensimmäinen silmukka oikein ja pudota sitten vasta silmukat puikolta.
Neulo ensin vasemmalta puikolta toinen silmukka takaa oikein, neulo ensimmäinen silmukka oikein ja pudota sitten vasta silmukat puikolta.
Palmikon silmukat neulotaan nurjalla nurin ja palmikonkierrot tehdään aina oikean puolen kerroksella eli joka 2. krs.
Kuvassa yksittäiset palmikot ja vierekkäin olevat palmikot.
Nosta 2 silmukkaa apupuikolle työn taakse, neulo 1 oikein ja apupuikolta 2 oikein.
Nosta 1 silmukka apupuikolle työn eteen, neulo 2 oikein ja apupuikolta 1 oikein.
Palmikon silmukat neulotaan nurjalla nurin ja palmikonkierrot tehdään joka 4. krs.
Peruspalmikoissa käytetään useimmiten parillista silmukkalukua, jotta palmikosta tulee tasapainoinen. Mitä enemmän silmukoita on, sitä enemmän tehdään kerroksia palmikonkiertojen väliin. Esimerkiksi 4:n silmukan palmikonkierrot tehdään joka 4.krs, 6:n silmukan palmikonkierrot joka 6.krs ja 8:n silmukan palmikonkierrot joka 8.krs. Palmikonkierrot voi tehdä tarvittaessa myös tiheämmin.
Kuvassa yksittäiset palmikot ja vierekkäin olevat palmikot.
Nosta 3 silmukkaa apupuikolle työn taakse, neulo 3 oikein ja apupuikolta 3 oikein.
Nosta 3 silmukkaa apupuikolle työn eteen, neulo 3 oikein ja apupuikolta 3 oikein.
Palmikon silmukat neulotaan nurjalla nurin ja palmikonkierrot tehdään joka 6. krs.
1.krs: neulo 6:n silmukan palmikonkierto oikealle ja 3 oikein.
2.-4.krs: neulo palmikossa oikealla puolella silmukat oikein ja nurjalla puolella nurin.
5.krs: neulo 3 oikein ja 6:n silmukan palmikonkierto vasemmalle.
6.-8.krs: neulo palmikossa oikealla puolella silmukat oikein ja nurjalla puolella nurin.
Toista palmikossa kerroksia 1–8.