Novita Neulakinnas kinnasneulatekniikalla

Tykkää 2
Kommentti 0

Ohje neulakintaan tekoon kinnasneulatekniikalla. 

 

Kinnasneulatekniikka

 

Kinnasneulatekniikkaa voi tehdä monella eri tavalla. Työvälineenä on litteä neula ja työssä käytetään langanpätkiä. Lyhyellä langalla ompeleminen on helpompaa kuin pitkällä, mutta näin ommellessa tulee enemmän langan jatkamiskohtia. Kokeneempi ompelija voi käyttää pidempää lankaa ja virkata pitkän langan sormin ketjuksi. Tässä ohjeessa käytetään ”suomalaista” ompelutapaa, jossa peukalolla on kaksi silmukkaa ja peukalon takaa otetaan neulalle kaksi silmukkaa.  Ohjeen lähteenä on käytetty kinnasneulavideoita (mm. Krista Vajannon videot), Punomoa ja Lankatekniikoiden käsikirjaa (Tammi).

Langan jatkaminen: Langan voi jatkaa pujottamalla langanpäät sisäkkäin neulan avulla tai palmikoimalla. Jaa palmikointia varten loppuvan langan pää kahteen osaan. Aseta uusi lanka kolmanneksi säikeiden väliin ja palmikoi langanpäät. Aseta lyhyet langanpäät vielä kierteen sisään.

Lisääminen: Ompele kaksi kertaa samat edellisen kerroksen silmukat

Kaventaminen: Ota neulalle kaksi uutta silmukkaa ja yksi jo kiinnitetty ”vanha” silmukka.

 

 

Kintaan ompeleminen

Kintaan ompeleminen aloitetaan kintaan kärjestä.

Leikkaa sopivan mittainen lanka ja pujota se kinnasneulaan. Taita langan loppupäähän kaksi lankalenkkiä kuvan mukaisesti.

 

 

1. Ensimmäinen silmukka

Työnnä neula molempaan silmukkaan oikealta vasemmalle (yhden langan yli, kahden langan ali ja yhden langan yli) ja kiristä silmukat neulalle. Ota vasemman käden peukalolla kiinni silmukoiden alapuolelta. Lyhyt langanpää jää näin käden sisälle ja neulalta kulkeva pitkä lanka siirretään vasemman peukalon päälle roikkumaan. Työnnä neula nyt silmukoiden läpi ja kiristä lankaa vasemmalle. Peukalolle muodostuu ensimmäinen silmukka.

 

 

2. Silmukat

Peukalolla on nyt yksi silmukka ja neulalta kulkeva lanka. Peukalon takana on kaksi pienempää silmukkaa.

 

 

3. Silmukat

Työnnä neula ensimmäisen (vasemman puoleisen) pienen silmukan läpi. Käännä neulaa vasemmalle ja työnnä neula vielä peukalolla olevan silmukan ja roikkuvan langan ali. Kiristä lankaa vasemmalle ja näin peukalolle muodostuu toinen silmukka. Peukalolla on nyt kaksi silmukkaa ja neulalta kulkeva lanka. Työnnä neula sitten toisen pienen silmukan läpi ja vielä peukalolla olevien kahden silmukan sekä langan ali. Kiristä lankaa peukalon ympärille silmukaksi.

 

 

4. Silmukat

Peukalolla on nyt kolme silmukkaa ja neulalta kulkeva lanka. Nyt aloitussilmukat ovat valmiit aloitusnauhan ompelemiseen.

 

 

5. Silmukat

Siirrä peukalolta ylin silmukka peukalon taakse.

 

 

6. Silmukat

Työnnä neula taakse siirretyn silmukan läpi ja lisäksi yhden pienen silmukan läpi.

 

 

7. Silmukat

Käännä neulaa vasemmalle ja työnnä neula vielä peukalolla olevien kahden silmukan sekä langan ali. Kiristä lankaa ja siirrä samalla ylin peukalolla oleva silmukka peukalon taakse. Peukalolle tuli uusi silmukka ja yksi silmukka siirrettiin peukalon taakse.

 

 

8. Jatka ompelemista

Jatka ompelemista näin eli työnnä neula aina peukalon taakse siirretyn silmukan ja pienen silmukan läpi sekä vielä peukalolla olevien silmukoiden ja langan alitse. Kiristä lankaa ja vapauta samalla ylin silmukka peukalon taakse. Ompele aloitusnauhaa kärjen leveyden verran ja vähän kääntymistä varten, noin 7 cm. Kuvassa näkyy nauhan alapuolelle muodostuvat lenkit. Lenkit tasoittuvat pois työn edetessä.

 

 

9. Jatka ompelemista

Aloitusnauhan jälkeen kerrokset lähtevät kiertämään spiraalimaisesti oikealle, kärjestä rannetta kohti. Ensin käännytään toiselle kerrokselle. Pidä edelleen sama ote eli peukalolla on kaksi silmukkaa ja lanka. Ota neulalle (alakautta) aloitusnauhan reunasta kaksi silmukkaa. Kääntyminen on helpompaa, jos jätät 1. ja 2. silmukan väliin ja otat neulalle 3. ja 4. silmukan.

 

 

10. Jatka ompelemista

Ompele silmukka normaaliin tapaan. Pujota neula ensin peukalon takana siirretyn silmukan ja vanhan silmukan läpi.

 

 

11. Jatka ompelemista

Työnnä neula vielä peukalolla olevien silmukoiden ja langan ali. Kiristä lankaa ja vapauta ylin silmukka peukalon taakse.

 

 

12. Jatka ompelemista

Jatka ompelemista aloitusnauhan ympärille. Poimi jatkossa nauhan/työn reunasta kaksi silmukkaa siten, että otat yhden uuden silmukan ja yhden jo kiinnitetyn vanhan silmukan.

 

 

13. Kääntymiskohta

Kääntymiskohta näyttää tältä.

 

 

14. Jatko

Tältä työ näyttää, kun aloitusnauhan ympäri on ommeltu yksi kerros. Lisää työn molemmissa reunoissa silmukoita joka kerroksella kunnes neulakinnas on sopivan kokoinen. Ompele lisäysten jälkeen suoraa.

 

 

15. Peukaloaukko

Kun kinnas on edennyt peukalon alkamiskohdalle, jätetään peukaloa varten sopivan kokoinen aukko. Ompele nyt nauhaa kiinnittämättä sitä lapasen reunaan kuten aloitusnauhassa. 

 

 

16. Jatko

Jätä työn reunassa väliin kaksi silmukkaa vähemmän kuin teit ketjuun. Ota työn reunasta seuraavat kaksi silmukkaa neulalle.

 

 

17. Jatko

Ompele silmukka normaaliin tapaan. Poimi jatkossa työn reunasta taas kaksi silmukkaa, yksi uusi ja yksi vanha.

 

 

18. Jatko

Ompele kunnes varren korkeus on noin 10 cm. Pienennä kerroksen lopussa viimeisiä silmukoita kiristämällä ne ensin aivan peukalon päässä ja lopulta aivan pieniksi.

 

 

19. Peukalo

Peukalon tekeminen aloitetaan peukaloaukon yläreunan keskeltä. Tee ensin aloitukseen tarvittavat vaiheet kuten aloitusnauhan alussa, kuvat 1–5. Ota aukon reunasta kaksi silmukkaa neulalle. Työnnä neula peukalon takana kahden silmukan läpi ja vielä peukalolla olevien silmukoiden ja langan alitse. Kiristä lankaa ja vapauta peukalon ylin silmukka. Poimi jatkossa aukon reunasta kaksi silmukkaa siten, että otat yhden uuden silmukan ja yhden jo kiinnitetyn vanhan silmukan. Ensimmäisellä kerroksella peukalon kulmista täytyy poimia lisäsilmukoita, jotta kulmiin ei synny reikiä. Ompele 1. kerros loppuun. Ompele peukalo spiraalina kuten lapanen. Kavenna toisella kerroksella 8 silmukkaa. Ompele yksi välikerros. Sovita kinnasta käteen ja kavenna seuraavalla kerroksella tarvittaessa lisää silmukoita, jotta peukalosta tulee sopivan kokoinen.

 

 

20. Päättely

Ompele peukaloa, kunnes peukalo on melkein piilossa. Tee vielä kerroksen loppuun lopetus pienentämällä silmukoita kuten varressa. Pujota lopuksi lanka viimeisen kerroksen jokaiseen silmukkaan. Kiristä lankaa kunnes reikä umpeutuu. Päättele langanpäät pujottamalla ne neuloksen sisään.

 

 

21. Valmis kinnas

Tältä näyttää valmis ommeltu pinta.

Ompele toisen käden lapanen peilikuvana eli tee peukaloaukko kämmenen toiseen reunaan.

 

 

Viimeistely

 

Luo sukkapuikoille harmaalla langalla reunapitsiä varten 42 s ja neulo sileää oikeaa neuletta suljettuna neuleena 3 cm. Aloita sitten pitsineule ruutupiirroksen 1. kerrokselta ja toista 3 s:n mallikerta 14 kertaa. Toista ruutupiirroksen kerroksia 1–4. Neulo pitsineuletta 4 cm ja päätä s:t oikein neuloen. Neulo toinen reunapitsi samoin. Taita reunapitsin yläreunan sileä neule kaksinkerroin pitsineuleen reunaa kohden ja ompele ohuella ompelelangalla kiinni. Sileä nurja kääntyy päälle. Aseta lapanen reunapitsin alle siten, että nurja reuna menee lapasen reunan yli. Ompele kiinni. Tee valkoisella langalla pienet hapsut lapasen reunaan. Tee vielä letittämällä kaikilla kolmella värillä koristenauha pitsin ylä- ja alareunaan ja kiinnitä ompelemalla.

 

Löydät Novitan kinnasneulatekniikalla tehtyjä ohjeita täältä.

Kommentit ( )

Ole hyvä kirjaudu sisään kommentoidaksesi

Eikö vielä tiliä?

Luo käyttäjätunnus .