Novita Neulekoulussa opetetaan vaihe vaiheelta, kuinka neulotaan perusvillasukka. Videossa neulottu villasukka on naiselle, katso muiden kokojen silmukkamäärät villasukan kokotaulukosta.
Villasukan koolle hyvän lähtökohdan antaa kengännumero. Pieniin sukkiin tarvitset eri määrän lankaa kuin isoihin, naisten perussukkiin riittää yleensä yksi kerä 7 Veljestä -lankaa.
Langan lisäksi tarvitset sukkapuikot. Ohjeissa annetaan yleensä langan mukainen puikkosuositus, mutta ennen työn aloittamista tulisi aina tarkistaa neuletiheys, sillä eri ihmisillä on erilainen käsiala: toisilla löysä, toisilla tiukka. Eri käsialat tuottavat samoilla puikoilla erilaisen neuletiheyden, ja jos tiheys on erilainen, tulee valmiista tuotteestakin erikokoinen kuin ohjeessa. Mallitilkusta voit lukea täältä».
Tässä neulemallissa käytetty lanka on Novita 7 Veljestä.
Kengän koko noin 30(38)46
Langanmenekki 7 Veljestä -lankaa 100(150)200 g
SukkapuikotNovita nro 3½ tai käsialan mukaan
Mallineuleet Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa nurin*, toista *–*. Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.
Tiheys 21 silmukkaa sileää neuletta = 10 cm
Info
*-* = toista tähtien väli
30(38)46 = eri koot on erotettu suluilla, esimerkiksi kokoon 30 luodaan 40 silmukkaa
Vahvennettu neule: 1. krs (nurja puoli): nosta ensimmäinen silmukka neulomatta ja neulo muut silmukat nurin. 2. krs (oikea puoli): *nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 silmukka oikein*, toista *-* vielä 9(11)13 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 10(12)14 kertaa eli 20(24)28 kerrosta. Neulo vielä nurjan puolen kerros.
Jatka samaa vahvennettua neuletta kuin aiemmin. Neulo kantatilkun oikeasta reunasta kunnes vasemmassa reunassa on jäljellä 7(9)10 silmukkaa. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 1 silmukka oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli) ja käännä työ.
Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo kunnes jäljellä on 6(8)9 silmukkaa ja tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskellä silmukat pysyvät samana eli 8(8)10 silmukkana. Kun sivusilmukat loppuvat, jaa silmukat kahdelle puikolle (4,4–4,4-5,5 silmukkaa).
Poimi silmukat langan avulla niin, että viet I puikon, jossa on 4(4)5 silmukkaa, jokaisen neulomatta nostetun silmukan molempien reunojen alta ja vedät langan läpi (= uusi silmukka) ja poimi 1 silmukka puikkojen välistä. Neulo II ja III puikon silmukat oikein. Poimi vapaalla puikolla vastaavasti silmukat toisesta reunasta ja lopuksi kantapään 4(4)5 silmukkaa.
Jatka kaikilla 50(58)68 silmukalla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa ylivetäen oikein yhteen. Neulo 1 välikerros ja toista kavennukset. Tee kavennukset joka 2. kerros. Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 10(12)14 silmukkaa, lopeta kavennukset.
Neulo I ja III puikon lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen, 1 silmukka oikein ja neulo II ja IV puikon alussa 1 silmukka oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2. kerros kunnes joka puikolla on jäljellä 5(6)7 silmukkaa. Tee sen jälkeen kavennukset joka kerroksella. Kun työssä on jäljellä 8 silmukkaa, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi sekä päättele hyvin