8 

Katso neulekehikolla neulomisen ohje. 

Ohje: Sisko Sälpäkivi

Mallilanka: Novita Isoveli kaksinkertaisena

Langan menekki: Novita Isoveli (010) luonnonvalkoinen ja (043) meleerattu harmaa, molempia 50 g.

Novita Neulekehikolla voit neuloa pipoja, kaulaliinoja ja muita pieniä asusteita. Parhaan tuloksen saat käyttämällä lankaa, jonka puikkosuositus on 8–10 (esimerkiksi Novita Folk) tai kaksinkertaista lankaa, jonka puikkosuositus on 5–6 (esimerkiksi Novita Isoveli).

Näin teet pipon Novita Neulekehikolla.

1. Ensimmäinen kerros

Luo ensimmäinen kerros. Solmi lanka ”stopperiin”, joka on renkaan sivussa (A). Luo silmukat kiertämällä lanka löysästi kehikon kehällä olevien nuppien ympäri. Jatka kerros loppuun ja työnnä sitten silmukat alas. 

2. Seuraava kerros

Luo seuraava kerros samalla tavalla kuin edellinen.

Sido lanka väliaikaisesti stopperiin seuraavan vaiheen (3) ajaksi.

3. Seuraava kerros

Nosta koukulla alimmainen silmukka nupin yli. Toista kerros loppuun. Työnnä jokaisen kerroksen lopussa silmukat alas ennen kuin luot uuden kerroksen.

4. Toista edellisiä kohtia

Toista kohtia 2–3 haluamasi määrä. Aloitus-solmu kannattaa irrottaa nupista työn edetessä jonkin matkaa.

5. Pipon yläosan viimeistely

Aloita niin, että nupeilla on vain yksi rivi silmukoita. Katkaise kiertävän langan pää jättäen 10 cm hännäksi. Leikkaa kerästä noin 60 cm lankaa ja pujota se pakkauksen mukana tulleeseen neulaan. Aloita ensimmäisestä nupista. Ompele nupin kohdalla oleva silmukka työntäen neula silmukan läpi (B).

6. Jatko

Kun olet pujottanut neulan silmukan läpi, vedä silmukka nupin yli.

7. Jatka, kunnes kaikki silmukat on irti nupeista

Jatka, kunnes olet ommellut kaikkien silmukoiden läpi ja irrottanut ne nupeista. (Varmista, että langan pää on edelleen siinä silmukassa, jonka ensimmäisenä irrotit). 

Käännä pipo ylösalaisin. Vedä yhteen ompelulangan molemmat päät muodostaaksesi pipon pään (C). 

8. Lopetus

Sido ompelulangan molemmat päät tiukalla merimiessolmulla, sitten sido yhteen kiertävän langan pään kanssa. Katkaise lanka ja päättele langat, myös alun langan pää. Käännä pipo oikeinpäin. 

TIPSI Pipoon voi tehdä myös reunan, joka taittuu nurjalle. Kun työ on noin 10 cm korkea, nosta takakautta alun silmukkalenkit nupeille (katso, että menee samaan kohtaan, eikä kierrä). Nosta sitten nupeilla olevat silmukat lenkkien yli. 

Jatka toistamalla kohtia 2-4.
Aloitusreunan voi myös ommella nurjalle myöhemmin.

Vinkki nurjan silmukan tekoon

Vinkki! Nurjan silmukan teko

Kierrä silmukka toisinpäin ja neulo silmukat 1 kerrallaan. 

Vinkki pienen palmikon tekoon

Vinkki! Pienen palmikon teko

Nosta 2 viereistä silmukkaa sormin ja vaihda niiden paikkaa.

1