Koko
Yksi koko
Valmiin neuleen mitat
Pipon ympärys hieman venytettynä noin 54 cm
Langanmenekki
Novita Hygge Wool
jääpioni 200 g
Muut tarvikkeet
Sukkapuikot:
Novita nro 8 tai käsialan mukaan
Tiheys
Mallineuleet:
- Joustinneule suljettuna neuleena:
neulo *1 o, 1 n*, toista *–*.
- Palmikkoneule suljettuna neuleena:
neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.

Tiheys:
13 s palmikkoneuletta = 10 cm
Suunnittelija
Sari Nordlund
Osta langat ja tarvikkeet

Aloitus

Luo 60 s ja jaa s:t neljälle puikolle, 15 s kullekin. Neulo joustinneuletta suljettuna neuleena 10 cm. Aloita palmikkoneule suljettuna neuleena ruutupiirroksen 1. krs:lta ja toista 10 s:n mallikerta 6 kertaa. Neulo ruutupiirroksen kerrokset 2–27.

Kerroksilla 21, 24 ja 26 jokaisesta mallikerrasta kaventuu 2 s ja työssä on 24 s.

Neulo koko seuraavan kerroksen ajan 2 s oikein yhteen = 12 s. Katkaise lanka, pujota se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä reikä umpeen. Päätä langan päät työn nurjalle puolelle.

Viimeistely

Höyrytä pipo kevyesti muotoonsa ja taita joustinneule kaksinkertaiseksi.

Päätä loput langanpäät.