Koko
38
Valmiin neuleen mitat
Koko Naiselle, kengän koko noin 38
Langanmenekki
HUOM - Lanka poistunut valikoimasta
Novita Nalle 100 g
Muut tarvikkeet
Sukkapuikot Novita nro 3½–4 tai käsialan mukaan .
Tiheys
Mallineuleet
Joustinneule suljettuna neuleena:
neulo *1 o, 1 n*, toista *–*.
Sileä neule suljettuna neuleena:
neulo kaikki kerrokset oikein.
Pitsineule:
neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan

Tiheys
23 s sileää neuletta = 10 cm
Suunnittelija
Susanna Mertsalmi
Osta langat ja tarvikkeet

Aloitus

Luo 58 s ja jaa silmukat neljälle sukkapuikolle: 14, 15, 16 ja 13 s. Kerroksen vaihtumiskohta on ensimmäisen (I) ja neljännen (IV) puikon välissä. Aloita joustinneule suljettuna neuleena 1 o s:lla.

Kun joustinneuleen korkeus on 2 cm, aloita pitsineule ruutupiirroksen 1. krs:lta seuraavasti: neulo I puikon silmukoilla edelleen joustinneuletta, neulo II ja III puikon silmukoilla pitsikuvio ruutupiirroksen mukaan ja neulo IV puikon silmukoilla edelleen joustinneuletta. Toista pitsineuleessa ruutupiirroksen kerroksia 1–16.

Kantalappu

Kun olet pitsineuleessa toistanut kerrokset 1–16 kolme kertaa, neulonut vielä ruutupiirroksen 1. krs:n (varren korkeus on noin 16 cm), aloita kantalappu neulomalla I puikon silmukat joustinneuleena ja vielä II puikon alusta 2 s oikein IV puikolle = 29 s. Käännä työ ja aloita vahvennettu neule:

1. krs: (np) neulo 29 n ja neulo vielä III puikon lopusta IV puikolle 2 n = 31 s. Käännä työ.

2. krs: nosta 1 s nurin neulomatta, lanka jää työn taakse (= nurjalle), *neulo 1 o, nosta 1 s nurin neulomatta, lanka jää työn taakse*, toista *–* kerros loppuun. Käännä työ.

3. krs: neulo s:t nurin. Käännä työ.

Toista kerroksia 2–3, kunnes kantalapussa on yhteensä 27 kerrosta, viimeisenä nurjan puolen kerros.

Kantapohjan kavennukset

Aloita kantapohjan kavennukset ja jatka samaa vahvennettua neuletta kuten aiemminkin. Neulo oikean puolen kerrosta, kunnes kantalapussa on jäljellä 11 s, tee ylivetokavennus (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 o ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 9 n ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 9 s, tee ylivetokavennus ja käännä työ. Nosta 1 s neulomatta, neulo 9 n ja neulo 2 seuraavaa silmukkaa nurin yhteen, käännä työ. Jatka edelleen samalla tavalla siten, sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 11 s:na. Kun sivusilmukat loppuvat, neulo oikean puolen kerros ja jaa kantapohjan silmukat kahdelle puikolle: 6 ja 5 s.

Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 14 s + 1 s kantalapun ja II puikon välistä. Neulo poimitut s:t kiertäen (= takareunasta) oikein vasemman puoleisella kantapohjan puikolla. Jatka II ja III puikon silmukoilla pitsineuletta (ruutupiirroksen 2. krs). Poimi nyt kantalapun oikeasta reunasta 14 s + 1 s III puikon ja kantalapun välistä sillä puikolla, jolla on 6 s, neulo poimitut s:t kiertäen oikein ja kantalapun 6 s oikein.

Siirrä I puikon 2 viimeistä silmukkaa II puikolle ja IV puikon 2 ensimmäistä silmukkaa III puikolle.

Kiilakavennukset

Neulo jatkossa I ja IV puikolla sileää neuletta, II ja III puikolla edelleen pitsineuletta (jatka ruutupiirroksen 3. krs:lta) ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Toista kiilakavennukset joka 2. krs kerran ja sitten joka 3. krs, kunnes I puikolla on 13 s ja IV puikolla 14 s.

Kärkikavennukset

Kun olet pitsineuleessa toistanut kerrokset 1–16 yhteensä 6 kertaa (pohjan pituus kantalapun jälkeen on noin 15 cm), aloita kärkikavennukset ruutupiirroksen 17. krs:lta: neulo I puikon lopussa 2 s oikein yhteen, neulo II ja III puikolla ruutupiirroksen 17. krs ja tee IV puikon alussa ylivetokavennus. Neulo pitsineuleessa vielä ruutupiirroksen kerrokset 18–28 ja tee kavennukset I sekä IV puikolla kuten edellä joka kerros.

Katkaise lanka ja pujota se silmukoiden läpi.

Neulo toinen sukka samoin.

Viimeistely

Höyrytä sukat kevyesti.