Koko
Yksi koko: naiselle
Valmiin neuleen mitat
ympärys hieman venyttäen noin 54 cm ja korkeus noin 27 cm
Langanmenekki
Novita Naava (616) beige 100 g
Muut tarvikkeet
Pyöröpuikko (40 cm) ja sukkapuikot Novita nro 6 tai käsialan mukaan
Tiheys
Mallineuleet
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 n, 2 o*, toista *–*.
Helmineule suljettuna neuleena: 1. krs: neulo *1 o, 1 n*, toista *–*. 2. krs: neulo *1 n, 1 o*, toista *–*. Toista kerroksia 1–2.
Palmikkoneule suljettuna neuleena: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Tiheys: 13 s joustinneuletta hieman venyttäen = 10 cm
Suunnittelija
Lea Petäjä
Osta langat ja tarvikkeet

Aloittaminen

Luo pyöröpuikolle 72 s ja aloita joustinneule suljettuna neuleena neulomalla 2 n. Kun jousteen korkeus on 9 cm, aloita helmineule ohjeen mukaan ja palmikot ruutupiirroksen 1. kerrokselta seuraavasti: neulo *6 s:lla helmineuletta ja ruutupiirroksesta 6 s:n palmikko*, toista *–* vielä 5 kertaa. Toista palmikoissa ruutupiirroksen kerroksia 1–7. 

Kun pipon korkeus on noin 16 cm, kavenna jokaisesta helmineuleraidasta 1 s (neulo raidan oikeassa reunassa 2 s yhteen helmineuleen mukaan) = 66 s. 

Neulo 2 kerrosta ilman kavennuksia. Kavenna seuraavalla kerroksella jokaisesta helmineuleraidasta 1 s (neulo raidan vasemmassa reunassa 2 s yhteen helmineuleen mukaan) = 60 s. 

Neulo 2 kerrosta ilman kavennuksia. Kavenna seuraavalla kerroksella jokaisesta helmineuleraidasta 1 s (neulo raidan oikeassa reunassa 2 s yhteen helmineuleen mukaan) = 54 s. 

Kun pipon korkeus on noin 23 cm, neulo jokaisen palmikon kohdalla 2 o, tee ylivetokavennus ja neulo 2 o. Kerroksella kaventui 6 s ja työssä on nyt 48 s. Neulo nyt palmikoiden kohdalla loput piposta sileää neuletta ilman palmikonkiertoja. 

Neulo 1 välikerros. Neulo seuraavalla kerroksella jokaisen 5 o silmukkaraidan kohdalla 1 o, tee ylivetokavennus ja neulo 2 o = 42 s. Neulo 1 välikerros. Neulo seuraavalla kerroksella jokaisen 4 o silmukkaraidan kohdalla 1 o, tee ylivetokavennus ja neulo 1 o = 36 s. Neulo 2 välikerrosta. Tee nyt jokaisen 3 o silmukkaraidan kohdalla ylivetokavennus ja neulo 1 o = 30 s. Neulo 1 krs. 

Katkaise lanka, vedä loppujen s:iden läpi ja kiristä reikä umpeen. Päätä langanpää hyvin nurjalle. 

Viimeistely 

Höyryä pipo kevyesti.